12.12.2016

hitaasti kiiruhtaen

Vaikka kolme vuotta sitten vannoin, ettei enää koskaan, niin pakko oli lähteä  toisenkin lonkan tekonivelleikkaukseen, kun ei enää liikkuminen onnistunut ilman itkua. Leikkauksessa tuli komplikaatio, mutta nyt jo ilman kyynärsauvoja kävelen, hitaahkosti. Kärsivällisyyttä tässä kasvatetaan, kuntoutumisessa. Kun vähän innostuu, saa siitä maksaa takapakkina. Palautumista, sitä olen oppinut arvostamaan.



Kun satoi marraskuussa lumen maahan ja aurinkoisia päiviä oli useita, innostuin käymään kyynärsauvoilla parin kilometrin lenkillä, nautin täysin siemauksin. Ja sitten olikin levättävä pari päivää, mikä meinasi vetää totiseksi. Ja taas, superkuun iltana, oli mentävä se kuunnousu katsomaan pellolle, ja taas yksi varomaton askel ja lihakset jumiin. Keltainen oli kuu ja kirkas taivas, mutta mikään super se ei kyllä ollut. Viime viikon -26 pakkasasteisena päivänä intouduin ulkoilemaan ja nautin aivan suunnattomasti -se adrenaliinivirta tai mitä liekin, se saa hymyn huulille ja elämän tuntumaan elämältä! Kaverit eivät ole samaa mieltä ja ovat kyllästyneet "sehän on vaatetuskysymys" paasaukseen. Se on. Ja kenkä ja sukka.



Kaksi kuukautta takana toipumista ja vielä kuukausi jäljellä. Hitaasti mutta varmasti edetään. Kyllä on ihminen tehty kävelemään ja puuhailemaan, vaikka laiskanpulskea olisikin, kuten minä olen, niin rajansa makoilullakin. Kuntopyöräily ja umpihankikävely ovat vanhat hyvät ystävät, joiden avulla toivon saavani lihas- ja kävelykunnon palautettua. Kävelyn tasapainon ja askelluksen opettelu on sekin kuulkaas työn takana.

Nyt vasta elämä alkaa tuntua tavanomaista lähestyvältä, toipuminen on kokonaisvaltaista, vastaa myös pään toimintaan vahvasti. Tahmeaa on ajatustoiminta. Kaikki voimavarat menevät paranemiseen, on käytävä kriisin vaiheet läpi niinkuin aina sairastumis-, paranemis- tai sopeutumisprosessissa. Jännä onkin ollut elää todeksi aihe, mistä kävin ennen leikkausta luennoimassa. Ja yksin en olisi pärjännyt, perheen ja ystävien tuki on ollut arvokasta.

Mettään pitäs päästä, että saisi taas tuntuman itten ja ympäröivän maailman suhteen mallilleen, siellä se asettuu, ihan itsestään. Ikävä on kova myös tulen ritinää kuuntelemaan ja nokipannukahveille. Yleltä muuten tulee keskiviikkoisin Tyttöjen erämaaseikkailu tv-ohjelma, joka näin naisihmisen näkökulmasta on kiva kattoa. NRK:lta näkyy toinen kausi Eventyrjenter, josta kehnolla, kolmenkymmenen vuoden takaisella kesätyökeikalla Båtsfjordissa hankitulla norjankielentaidollakin jotain ymmärtää, tai ainakin kuvittelee ymmärtävänsä :)                                                                                                    

 Kahteen kuukauteen ei päässyt koira syliin. Kun lopulta pääsi, ei suostunut hievahtamaankaan pitkään toviin.


Pitkästä pimeästä huolimatta, ulkoilusta ja lämpimästä sohvannurkasta nauttien, hyvää talvea lukijani! :o)

Ei kommentteja: