5.7.2016

Matkalla, Lapissa






Lähdin maanantaina Lappiin. Tulin loppuviikolla takaisin. Unohdin milloin olin lähtenyt. Matka oli tehnyt tehtävänsä.

Kävin Pyhänattasella istuskelemassa. Mikä rauha, koiran kanssa kaksin. Lämmintä, täysin tyyni sää.




Lomalle jäänti vähän pitkittyi, naapurissa syttyneen tulipalon vuoksi. Meni pari päivää, ennen kuin sai työhommat tehtyä loppuun kotona, savunhajussa ei onnistunut. Vasta sitten pystyin alkaa keskittymään pakkaamiseen. Maanantaina 13.6. lähdin koiran kanssa ajelemaan, pysähdeltiin usein ja päädyttiin eka yöksi Sodankylään, sain mökin Camping Nilimellasta. Satoi aina öisin, päivät sai nauttia paremmasta säästä. Jatkoimme Ivaloon.

Ensimmäistä kertaa maltoin käydä kiipeämässä n. 250 porrasta karhunpesäkivelle, se kannatti, jo hienon maaston vuoksi.



Inarissa päädyin jälleen mökkiin, Inarijärven rannalle. Yöllä satoi taas.


Sain asiantuntevaa ja mukavaa palvelua Siidassa karttojen ja puukon oston tiimoilta,  muutoinkin palvelu oli hyvää leppoisaa ja mm. auton etuvalon vaihto tapahtui satunnaisen paikallisen toimesta, huoltoaseman pitäjän järjestämänä.

Tämä lienee useimmin kuvattuja maisemia Utsjoelta

Ajoin Utsjoelle. Lähdin matkaan Utsjoen retkeilyreitille luontotuvalta, tarkoituksena suunnata Kuoppilasjärven jälkeen Paistuntureille. Erinäiset jalkavaivat, viimeisenä lisänä plantaarifaskiitin alku, epäilyttivät. Yrittää piti silti. Pidin pitkän aurinkoisen tauon Kalkujoenlammen laavulla, jatkoin vielä matkaa, nautin muutoin kulkemisesta, oli t-paitakeli eikä edes rinkka ei painanut liikaa, mutta kipu ei hellittänyt hetkeksikään miltään osin ja tein mielestäni kerrankin järkevän ratkaisun ja käännyin takaisin. Silti päivälle tuli 16 km kävelyä ja olin hyvin tyytyväinen, että yritin. Pääsin tunturiin ja olin onnellinen.



Yövyin Camping Lapinkylässä paritalohuoneistossa, joka oli ensimmäinen paikka, jossa koira viihtyi eikä uikuttanut, ilmeisesti koska oli sisävessa ja suihku, saunakin, eikä tarvinnut jättää koiraa yksin. Samoin autossa ei ollut hyvä; sai taas farmarin koirakalterit kyytiä, kun se murtautui niiden läpi (kolmesti) auton takapenkin jalkaosaan, jossa vaelteli eestaas penkkien alle. Häkki lienee seuraava matkustuspaikka. En uskalla ottaa enää riskiä, että koira hyppää syliin vauhdissa ja kahlitsee kädet alleen, kuten kerran tapahtui. Vaikka pysähdeltiin ja käveltiin ulkona usein, ei ollut hyvä. Se jarruttaa enempien reissujen tekemistä, ei viitsi toista kiusata.

Ajoin hissuksiin Utsjoen ja Karigasniemen välisen upean maisematien Tenon vartta, sain senkin ihan rauhassa nautiskella maisemista, koska liikennettä ei ollut muutamaa autoa lukuunottamatta lain. Söin pizzan Kalastajan majatalossa ja jatkoin edelleen pysähdellen, katsastellen, josko sittenkin jalkakipu antaisi periksi ja voisin valmiilla rinkalla maastoon suunnata. Ei antanut. Epäilytti jo autolla ajokin.

16.6. Norjan puolen tunturi


13 tunnin kotiinpäin hivuttelun jälkeen olin sitten kotona, perjantaiaamuna. Hyvä niin, ja kaikki hyvin, kerrankin kuuntelin itseäni (ja koiraa)! Lomafiilis saavutettu. Hyvä matka. Lomaakin vielä jäljellä monta viikkoa. Kehon palautteluun meni silti aikaa, univelat piti kuitata ja olla öllötellä.

Portaiden kiipeämisestä innostuneena piti vielä käydä Oulun Päivillä Puokkarin vesitorniin kiipeämässä 22 kerrosta. Oulussa ei monesta paikasta pääsekään katsomaan korkealta maisemia, 55 metristä.


* * *

Seuraava laavuretki iltakahvitteluineen meni niin ikään mönkään, kun juuri laavulle saavuttua alkoi sataa, sade vaan yltyi. Ukko teki puita, jäivät sinne seuraavaa odottamaan ja me lähdettiin sateeseen tallustamaan takaisin autolle. Kävellessä vaan ajattelin, kuinka toisaalta oli siisitiä, että pääsee kotiin lämpimään kuivattelemaan ja saunaan, ja metsässä tykkään pikku sateessa kävelystä, ilma on raikas ja luonto vehreimmillään. Nyt satoi kuitenkin enemmän.  Muistelin, että eihän se sade nyt niin surkeaa ole tunturissakaan, eihän..



28.5.2016

Muhos, Utajärvi, Karigasniemi..

 
Kuvassa Muhoksen Liimanninkosken nuotiokehikko. Komia.

Äkkiä huomaan olevani valmistelemassa kesäkuun vaellusta. Tuttu tilanne: vaikka olisi jo päättänyt, ettei kesäkuussa kannata lähteä/ voisi keskittyä johonkin muuhun/ kivempaan/ rennompaan sen sijaan, että on kylmää ja sataa kaikkea mahdollista, niin sitä vaan löytää itsensä retkieväitä suunnittelemassa, makuupussia pesemässä ja uusia vaelluskenkiä ostamassa. Se hemmetin omituinen itsenäisesti toimiva eräsivupersoona herää toimimaan huomaamatta, mikä on sinänsä hyvä, että edes joku puoli toimii, laiska kun olen muutoin. Testailin kaapista löytämälläni maitojauheella (oli ihan hyvää vielä viimevuotinen) ideaalia kaakaosekoitusta tummasta kaakaosta ja nyt sitä on pakattuna puurojen ja espressojen kanssa aamu-, tauko- ja iltaruokiin. Soijarouhetta lähtee tänä vuonna pottumuusin, nuudelien ja tomaatti-linssikeiton seuraksi. Maustoin sen tuhdisti valmiiksi mm. suolalla, mustapippurilla, savustetulla paprikalla, currylla ja basilikalla. Tauoille Lämmin kuppi ja espresso. Lämmin kupeista maistuu enää kantarelli, muut tulee jo korvista ulos. Melko vanhaa mustikkasoppajauhettakin (Napapiiri organics) löytyi kaapista, jospa sen käyttäisi pois. Elovena tumma suklaa- keksejä kahvipullaksi. 11.6. arvelisin pääseväni matkaan, juhannukseksi takaisin. Ei muuta suunnitelmaa kuin että en ehkä jaksa uutta seutua opetella, menen minne huvittaa just silloin. Säätietoja Yr.no:sta katsellessani totesin, että viikon sisällä olisi ehkä paras aika lähteä, ei sadetta ollenkaan! Noooo katotaan.

Ongelmana vaelluksilla on yleensä se, etten ole kovin innokas kokkaamaan mitään, kanasäilyke sopii siihen hyvin, mutta pitänee vaihtaa kauppaa, kun sitä ei löydy joka kaupasta. Kahvia on pakko saada ja todellakin oikeaa kahvia aamulla leivän kera. Parraat hetket on aamutulilla kahvinkeitto, auringon lämmittäessä. Muunlaiset aamut unohdan ..

-----

Lopultakin sain päiväretkeilyn käyntiin, hirmu hitaasti käynnistyi. Lääkärin määräys vuosi sitten käydä vain leppoisilla koiralenkeillä tuotti tulosta ja ylirasitus/ stressi loppui. Tarkkana saa olla, ettei ala taas ratkaisemaan väsymistä rehkimisellä, vaikka se tuntuu olevan yleisesti tarjottu ratkaisu kaikkeen (ehkä nuoremmilla toimii), vaan lepo- ja palautumispäivistä huolehtimalla voi paremmin. Palautumisen voi kuulemma tarkistaa ortostaattisesta sykkeestä (linkki). Harmillisesti tähän kotiympäristöön on koko ajan rakennettu lisää niin, ettei enää pääse mettään suoraan. Ennen se toimi hyvänä palauttajana, kun vaan paineli mettään ja unohtui sinne hetkeksi. Siispä on lähdettävä etsimään uusia paikkoja.



Liimanninkoskella käytiin ystäväpariskunnan kera alkukeväästä meanderoivaa jokea katselemassa ja tulistelemassa laavulla. Tervajärvellä on istuttu tulilla useasti ja jostain syystä käytiin vasta ekaa kertaa Joutensuolla, totta puhuen on pari kertaa kävelty sinne pitemmän kautta vaan laavu jäänyt saavuttamatta.


 - - -

 Kinttupolku lähtee Sotkalta
 
Kävin yksin haahuilemassa Kivijärven kinttupolulla Suojärven kotaa tavoittelemassa, mutta oli niin märkää ja harhauduin Tervareitistölle, kun siinä kulki kuivat pitkospuut, oli mukavampi kulkea.. niin palasin takaisin ja ajoin Matkajärven laavua kohti, jonka tien sitten katkaisi tulva. No, juuri tuollahan oli karhu pentuineen aiheuttanut hämminkiä seuraavana iltana, mutta uutiset olivat hiukan maustettuja, ymmärtääkseni, mutta joo, karhuja toki tässä ihan kodin lähelläkin on tavattu. Koirat on välillä säikkyjä, häntä koipien välissä palaamassa takaisin päin, joten onhan noita. 


Kinttupolkua ei ole aikoihin huollettu, välillä vaikeakulkuista.



 Tervajärvi. Omat puut mukana, vaikka liiterissäkin oli puuta.

 Huhtikuun lumilla vielä yllätyksiä edessä

 Remu ottaa rennosti Joutensuolla

 Koirat ihan liekeissä kevätretkestä ;D


- - -

Kalimenojan Myllykoskellakin piipahdettiin yks ilta kahvinkeitossa, oli niin hurjan kaunista ja linnut huuteli, että huhhuh. Joskus vaan kaikki on niin kohillaan (sydänhymiö)


Ja kävinhän minä taas Rokuallakin koirien kanssa. Ja ihan yhtä ihanaa, rauhallista kuin ennenkin, Siellä on kuin kotona konsaan ja kaikki hyvin. Paras aika muutoin olla liikkeellä, mutta kyitä pitää katella polun reunoilla, kun koirien kanssa liikkuu, yhden ohikulkijan koira oli saanut kyynpureman kuonoonsa. En tiedä, onko tavallista, että kyitä tuntuu olevan joka paikassa, jopa pihallamme nykyisin, kun niiden entiset sijat on myllätty teiksi ja asuinalueiksi.

 Huussimaisemaa..


 Pitkäjärveä. Nykyisin pääsee Pookivaaran tietä Rokuanvaaralle, jonne ruukaan jättää auton moottorikelkkareitin kohdille, koska siitä lähtien pääsee polkuja pitkin parhaiden maisemien läpi Pookinpolulle.

Kuikat uiskentelivat rauhallisesti koiriakaan arastelematta lähellä rantaa (ei kuvassa).  Huomasin jälkeenpäin, että tässäkin on geokätkö (Hätäjärvi), aika monessa kätköpaikassa on tullut kuljettua, mutten ole innostunut etsimään.

Jälkivaikutuksina metsässä kulkemisesta/ untuvamakarin pesusta tai jostain muusta sain allergisen reaktion, kuten joka kevät. Miten sen aina unohtaakin. Mutta ei se paljon estä, taas kohta oli mentävä..


5.11.2015

Jotain uutta, jotain vanhaa

Lähitulilla on tullut käytyä, kun oli puolukanpoimintaa ja eteen osui uusia tulipaikkoja sattumoisin, mikäs sen iloisempi yllätys ainaisen maastokartan tai retkikartan selaamisen sijaan, missä olisi joku uusi tulistelupaikka.




Tämä paikka löytyi Oulusta Herukan takaa, luontopolku ja nimetön laavu.




Lenkit koirien kanssa ovat olleet palkitsevia. Hienoja aamuja ja tähtikirkkaita iltoja revontulineen.

 



Matkajärven laavulle osuttiin ihan sattumalta, kun lähdettiin vaan ajelemaan ja kattelemaan reppujen kera, josko jossain olisi jotain. Tervareitistöä on koluttu Sankivaarasta Tervajärvelle asti ja Rokuan päässä, mutta Matkajärven laavu Muhoksella on jäänyt väliin. Sinne vaan osuttiin. Olihan komea auringonlasku!





 





Viime viikonloppuna oli pakko jo päästä Rokualle. Koska mies valitti mäkisestä maastosta, ei menty merkittyä reittiä pitkin koko matkaa vaan ajettiin Pookivaaran tietä Rokuanvaaran kohille moottorikelkkareitin levikkeelle ja käveltiin vaaran kautta ja supan yläreunoja Pookinpolulle (vanha polku) ja tultiin ilmeisesti vanhaa luontopolkua takaisin. Hyvinkin tuli 10 km kävelyä, vaikka ensin laskin alakanttiin matkan. Koirat oli ihan poikki. Nämä reissut tehdään edelleen päiväseltään, koska kotiin pitää päästä sitten saunaan.


 Ja aurinko paistoi..


Pitkästä aikaa makkaraa.. Ei vaiteskaan. Mutta oli kuitenkin kalkkunamakkaraa, alkaa tulla rasvaisemmat korvista ulos. Voikohan soija- tai seitan- nakkeja kärventää?

Ja nämähän on kännykkäkuvia. Nyt lähden noutamaan postista kameran. Katotaan, mitä tällä saa aikaan ja opinko sitä käyttämään. Oli kyllä halvempi vielä viime viikolla, kun tilasin.




16.9.2015

Lapin eteisessä



Kuusamo- humpassa lauletaan "Lapin eteisessä täällä meillä ollaan ja onkin laajat lankut eteisen". Tuota piti koulussa Kuusamon vuosina hoilata, mutta mieluummin pistän tähän Kuusamo- kertomukseen taustalle soimaan mainion Kiutaköngäs- instrumentaalin, koska humppa ei ole lajini.

Tuli kesällä puhetta käydä muistelemassa vanhoja serkun vaimon kanssa Kiutakönkäällä ja niin me viime perjantaina oltiin menossa 22 vuoden takaista Karhunkierrosta muistelemaan Kuusamoon. Yövyimme Oulangan leirintäalueella kelohonkamökissä, jonka kaverini oli varannut. Voin lämpimästi paikkaa suositella, oli siistiä ja lämmintä, vaikka ihan kaikkia mukavuuksia ei ollutkaan itse mökissä. Vähän edes leiritunnelmaa.

Kiutakönkäälle oli menossa muutama muukin aurinkoisen sään ja ruska- ajan innoittamina, mutta eipä se haitannut. Niin sai kylliksi kuitenkin istuskella jylhän könkään äärellä kuten ennen muinoin. 








Merenojan tulipaikalla keitimme kahavit. Sielläkin oli jokunen kansalainen samoissa puuhissa. Onpa tuota saanut olla erakkonakin tulilla, nyt näin.

Vaikka monta tuntia vierähti, oli vielä polte päästä jonnekin. Ajoimme Juumaan, jossa ihmeteltiin tien varren täydeltä autoja, siis täälläkin ruskareissulaisia, muutamasata. Käppäiltiin Myllykoskelle, keikuttiin riippusilloilla ja muisteltiin, miten aikoinaan soudettiin mökkiin polun alapuolella ja uitiin kylmimmässä vedessä ikinä. Juumassa oli tuolloin nähty karhuja, joten nukuttiin teltassakin puukot tyynyn alla.. - sepä olisi paljon auttanut :D


Myllykosken kuohut tekivät vaikutuksen. Taas istuskeltiin kalliolla. Välillä käytiin riippusiltaa kulkien tuvalla ja taas istuttiin toisella puolella. Veden voima -se on hurja!





Sunnuntaina ajelimme Posion kautta takaisin, ohi Riisitunturin Syötteelle. Pentikinmäellä oli käytävä pitkästä aikaa, siellä oli museoita myymälän lisäksi; kahvikuppimuseo, kotimuseo ja Muistoja maalta- museo. Mielenkiintoinen paikka, galleriaan ei enää jaksettu tutustua.




Livojärven upeita rantoja, siellä taas istuskeltiin ja evästeltiin. Ei taipunut uimaan, vaikka lämmintä piisasi. Uimassa koitettiin käydä leirintäalueen saunasta, mutta kastautumiseksi jäi jääkylmässä vedessä. Syötteellä pysähdyttiin vielä luontokeskuksen laavulle kahvittelemaan, kiirettä ei ollut.

 
Hieno reissu oli. Revontulten tuijottelu pimeässä laiturilla oli kyllä niin rentouttavaa ja vaikuttavaa, ja siinä tähtitaivasta tuijotellessa tuntuivat asiat asettuvan oikeisiin mittasuhteisiin, molemmat oltiin samoissa aatoksissa.


Huomenna alkaa taas pitkä viikonloppuvapaa. Sateita luvattu, joten saattaa olla lähiretkiin tyytyminen.